SUSAN & BENGT
SUSAN
Elämän uskomaton johdatus on ollut läsnä, kun katson elämääni taaksepäin, jokainen pala loksahtaa saumattomasti paikalleen vaikka silloisissa kriisikohdissa ihmettelikin missä se elämän kantava voima onkaan?!
Olen hoitanut ihmisiä vuodesta 1990 moninaisin tavoin. Aloitin tarot tulkinnoista, ja huomasin, että en tarvitse kortteja vaan pystyn lukemaan ihmisten aurakenttää ja tulkitsemaan sen symbolista kieltä. Opiskelin kosmetologiksi joutuessani jättämään polvivammojen takia liikunta-alan. Paneuduin kiinalaiseen lääketieteeseen, energiahoitoon ja aromaterapiaan. Sisäinen kutsuni auttaa ihmisiä ja kulkea yhä syvemmälle ihmisyyden ja sielun mysteeriin oli ja on suuri. Ja samoin on suuri tarpeeni ja haluni ymmärtää ihmistä kokonaisuutena ja tarpeeni kasvaa ihmisenä. Ja ei turhaan sanota, sitä saa mitä tilaa, useimmiten meidät vain yllättää se muoto missä tuon tilaamamme saamme niin tässäkin tapauksessa! Suuri kiitos kasvustani lukemattomille asiakkailleni, joiden kanssa olemme yhdessä kulkeneet ihmisenä kasvamisen tietä, olette avanneet minulle lukemattomia ovia, kiitos!
Olen aina tuntenut erillisyyttä tästä maailmasta ja suuresti ihmetellyt ja kummastellut ihmisenä olemista. Olen kovasti etsinyt paikkaani tältä maaplaneetalta ja aina tuntenut itseni erilaiseksi. En ole koskaan sopeutunut sellaiseen mihin olen nähnyt muiden sujahtavan hyvinkin helposti. Jokin osa minussa on sanonut koko ajan, että täällä kaikki ei ole niin kuin pitäisi, kaikki ei ole oikein. Monia, monia vuosia olen syyllistänyt itseäni siitä, että en tunnu sopivan siihen muottiin mihin muut sopivat.
Olen ollut valmis antamaan kaiken herkkyyteni aistia asioita, kykyni nähdä energiat pois, jotta voisin tuntea ja kokea olevani normaali ihminen nauttien elämän rutiineista. No, tätä ei elämä ole minulle suonut, ja nyt olen siitä syvästi kiitollinen. Elämä maanpäällisine enkeleineen ja näkymättömien auttajien avulla on vienyt minut juuri sinne minne on tarkoituskin ja voin sanoa, että matka on ollut suuri seikkailu!
Tunnen suurta nöyryyttä ja kiitollisuutta maailmankaikkeutta kohtaan siitä viisaudesta ja ohjauksesta, jota se meille kaikille alati jakaa. Nyt tunnen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni iloa ja riemua olemassa olostani, olen löytänyt paikkani ja ymmärrän niin paljon enemmän! On suuri ilo jatkaa tätä matkaa maaplaneetalla. Tietoiseksi tuleminen on uskomaton kokemus ja rakkausenergian korkea värähtely on jokaisessa odottamassa avautumista täyteen mittaansa. Ja tätä matkaa haluan olla tukemassa ja muistuttamassa, että elämä on täynnä uskomattomia ja ihmeellisiä asioita ja sinussa on jo kaikki mitä ikinä tarvitset, sinun tulee vain huomata ja muistaa se!
BENGT
Oltuani 1970-luvun puolestavälistä töissä atk-maailmassa (nykyinen termi samasta asiasta on IT-maailma) totesin 1980-luvun loppupuolella, että se maailma ei antanutkaan minulle kaikkea sitä mitä elämästä kaipasin. Olin jo 1986 lopettanut työt toisen palveluksessa ja toimin itsenäisenä yrittäjänä, konsulttina. En toki tarkkaan tiennyt mikä elämästäni puuttui mutta rupesin lukemaan yhä enemmän ns henkistä kirjallisuutta ja pikkuhiljaa kouluttauduin erilaisiin vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin. Oli akupainantaa, Reikiä ja Rosen-terapiaa. Samalla osallistuin itseäni kehittäviin kursseihin ja terapiamuotoihin, esimerkiksi vuosia kestävään hahmoterapiaan. 1990-luvun alun laman aikana kun menetin työni, perheeni ja lopulta kotini rupesin tekemään hoitoja. Hoitoa tehdessäni koin uudenlaisen onnellisuuden tunteen. Tunsin energian virtaavan käsissäni ja sain todella hyvän olon kun käsieni alla oli toinen ihminen jota sain auttaa.
Jatkoin hoitojen tekemistä muutamia vuosia mutta tunsin kuitenkin, että en pystynyt riittävästi auttamaan ihmisiä. Tulivathan samat asiakkaat takaisin! Tulkitsin asian niin, että en ollut pystynyt auttamaan heitä niin hyvin, että he eivät enää tarvitsisi ulkopuolista apua. Joten lopetin hoitojen tekemisen ja siirryin aivan toisenlaisiin tehtäviin. Perustin karkkikaupan ja myöhemmin hoidin valokuvausliikettä yhdessä hyvän ystäväni kanssa. Vuoden 2008 alussa tapahtui ihmeellisiä! Tapasin Susanin ja löysin ihmisen, jonka kanssa pystyin jakamaan näkemykseni maailmasta, maailmankaikkeudesta ja Rakkaudesta. Meillä oli (ja on) yhteinen näkemys siitä, että maailmassa ei ole hyvää ja/tai pahaa. On vain Rakkaus! Muuta ei ole.
Tästä alkoi meidän yhteinen taipaleemme. Susan teki kanavointeja ja yhdessä teimme hoitoja, joita kutsumme Rakkaushoidoiksi tai Rakkausenergian välittämiseksi. En tehnyt yksin hoitoja koska minulla oli edelleenkin vahva tunne, että minä en pystynyt auttamaan ihmisiä riittävän hyvin. Tehdessäni hoitoja yhdessä Susanin kanssa pääsin kuitenkin samanlaiseen tilaan kuin tehdessäni aikaisemmin hoitoja yksin. Susan yritti aina välillä saada minut tekemään hoitoja yksin. Hän kanavoi myös Jeesusta, joka sanoi, että se on minun tehtäväni; asettaa käteni ihmisen päälle ja antaa hänen, Jeesuksen, Rakkauden energian virrata käsieni kautta ihmisiin.
Rakas Reiki-opettajani Aila Norlamo puhui jo Reiki Master koulutukseni aikana siitä, että Reikissä ei ole kyseessä mistään sen ihmeellisemmästä kuin samasta mitä Jeesus teki ollessaan ihmisenä täällä Maan päällä - Rakkauden virrattamista käsien kautta hoidettavaan. Vertasin alusta asti itseäni Jeesukseen ja totesin, että ihmiset eivät kokeneet ihmeitä minun käsieni alla. Joten en ollut riittävän hyvä hoitaja ja se johti siihen, että lopetin hoitamisen. Nyt on kuitenkin tullut aika, jolloin minun on vain uskottava siihen, että myös minun käsieni kautta virtaa juuri sitä Valomaailman puhdasta Rakkautta, jota niin haluan jakaa ihmisille. Myös Valomaailmalta on tullut yhä voimakkaampia kehotuksia minulle. Suorastaan ukaaseja.
Lisäksi autan Susania hänen työssään, erityisesti ryhmätyöskentelyssä. Olen hänen tukenaan. Me jaamme kaiken, myös "työn". Tosin emme koe, että meillä olisi erikseen työ- ja vapaa-aikaa vaan meillä on elämä ja siihen kuuluu erilaisia asioita, kuten esimerkiksi kanavoiminen, ryhmätyöskentely ja hoitojen tekeminen - ihmisten avustaminen heidän elämänpolullaan.
Suurin toiveeni on saada olla oppaani kanssa mukana opastamassa ihmisiä Valon ja Rakkauden maailmaan; antaa heille mahdollisuus käydä edes hetkellisesti "kotona", tapahtuipa se sitten energiahoidon, puheen tai pelkän läsnäolon avulla. Kun ihminen saa kokemuksen Rakkaudesta ja Totuudesta muuttuu hänen elämänsä ja hänen kärsimyksensä loppuu. Silloin hän on jatkuvassa Rakkauden virtauksessa ja hän voi keskittyä oleelliseen. Hän näkee kaiken täysin kirkkaana ja hän voi toteuttaa sielunsa tehtävää. Kaikki oman edun tavoittelu loppuu ja hän on olemassa muita ihmisiä ja suurempaa tehtävää varten.