Sunnuntai meditaation kanavointi 9.2
Olipa erilainen energia joka tuli eilen läpi sunnuntai meditaatiossa. Pyydän meditaation aikana ryhmälle joka on läsnä meditaatiossa Korkeimmasta Valon taajuudesta viestiä, joka auttaa jokaista läsnäolijaa. Paikalle tuli jo kehon skannaus vaiheessa ryhmä Maa planeetaa avustavia Valo-olentoja. En enää muista millä nimellä he itseään kutsuivat. Tallenne kanavoinnista on Olemuksen WA ryhmässä. Heidän energiansa tuli voimallisesti ja pyysin heitä odottamaan, että saamme harjoituksen tehtyä.
Kanavointia tehdessä, ei aina saa kaikkea tietoa puettua sanoiksi, niin kävi eilenkin. Samaan aikaan kun kanavointi tulee kauttani puheena näen kuvia. Kuvat ovat myös täynnä informaatiota, mutta tämä ihmisyyden rajoittunut tila ei pysty ainakaan vielä näyttämään muille kuvia joita päähän tulee, ehkäpä joskus pääsemme telepaattiseen kommunikaatioon, joka on niin paljon täydempää kuin sanat.
Ymmärsin kuitenkin kuvien kautta, että Maa planeetta on täynnä suojattuja kohteita, joissa on valtavia Valon tietoisuutta ylläpitäviä kohteita, ja jopa esineitä, joihin on ladattu huikea määrä tietoisuutta.
Italiassa, jossa nyt asumme on monia sellaisia kohteita ja asumme kahden sellaisen vieressä, samoin retriitti paikka Villa Arsicci on myös aivan niiden lähellä. Mieheni Bengt on aikoinaan tämän paikan löytänyt ja hänen sisäinen ohjauksensa on kuljettanut meidät tänne. Ilmankos tuntuu, että uutta tietoa tulee aivan huikealla vauhdilla ja energiat ovat kevyet, täynnä iloa ja mahdollisuuksia.
Nyt nämä Valon kohteet odottavat tietoisia ihmisiä ammentamaan niistä itselleen ja avaamaan yhteyden Maa planeetan ja koko Maailmankaikkeuden tietoisuuteen. Ne ovat avaimia joilla saamme energian kohoamaan Rakkauteen ja Valoon.
Olemme menossa yhteen tällaiseen kohteeseen maaliskuussa 13-16. Potsdamiin Berliinin lähellä. Valomaailman ja Äiti Maan kutsu paikan päälle on ollut suunnattoman vahva. Tarkoitus on tehdä yhdessä ryhmän kanssa useita meditaatioita päivässä ja ottaa vastaan viestejä joita meille jaetaan. Jos ajankohta sopii sinulle niin tule ihmeessä mukaan. Tämänkin paikan Bengt on löytänyt. Minä ja tyttäreni Isa olemme vastaanottaneet siellä paljon tietoa Äiti Maan tilanteesta ja yhdistyneet tilaan, josta Maan sisäinen kansa kulkee vierailemaan Maan päällä. Se sijaitsee upeassa Sanssoucin puistossa. Todella upeaa lähteä kokemaan mitä tapahtuu tällä kertaa ja millaista tietoa saamme. Ihanaa, että myös Isa on mukana. Meitä on jo 11 hengen ryhmä lähdössä Valotyömatkalle. Mitä enemmän meitä on sen enemmän autamme Äiti Maata ja sitä kautta koko ihmiskuntaa.
Rakkaudella Susan
Millaista on, kun Valomaailma antaa tehtäviä.
05.02.2025Ilmeisesti olen sieluna Valon taajuudessa lupautunut toteuttamaan asioita, jotka tulevat minulle omilta oppailtani ja Suurelta Valkoiselta Veljeskunnalta, johon Jeesus kuuluu. Italian Loretossa on basilika, jossa Jeesus tulee useimmiten luokseni (siis pään sisälle) hyvin voimakkaasti. Alla oleva on häneltä. Kirjoitin sen basilikassa joulun aikaan.
Jeesus Loreto 25.12.2024
En voi sanoin kuvailla tunnetta, oloani. Se on enemmän rakkautta kuin koskaan ja sen leviäminen ihmisiin on nyt hyvin tärkeää. Nyt on aika jolloin ihminen tulee avautumaan aivan uudelle tasolle ja me täällä Valossa riemuitsemme siitä. On kaunista katsoa ihmisten avautumista ja uusia mahdollisuuksia sen kautta. Maailmanne muuttuu vauhdikkaasti ja voimallisesti. Sen seuraukset tulevat uusimaan kaiken mihin ihminen on aikaisemmin uskonut. Tulemme vierailemaan Maan päällä hahmoissa, joita kukaan ei voi olla huomaamatta ja näkemättä. Se tulee aiheuttamaan paljon hämmennystä ja pelkoa. Silloin tarvitaan teitä tietoisia kertomaan vahvasti, että me tulemme rakkaudessa, ja tuomme sen kaikille hyvää tarkoittaen, auttaen ja vahvistaen ihmisen sielua kokemaan kokonaisuus jota hän on. Osa ihmisistä ei pysty yhdistymään sieluunsa vaan kulkee enemmän pelkoon ja vihaan. Se tulee aiheuttamaan hankaluutta ja sen vuoksi yritämme saada hyvin suurta määrää ihmisiä avautumaan ja vastaanottamaan tämän viestin, että voisitte olla avustamassa meidän esiin tulemista ja auttamaan heitä, jotka ovat pelon ja vihan vallassa. Pelkäämme hyökkäystä meitä kohtaan, joka saa aikaiseksi enemmän sekasortoa kuin rauhaa ja rakkautta. Mutta olemme selvittäneet, että tapahtumaa ei voi kokonaan välttää, ja loppujen lopuksi kaikki kääntyvät Valoon ja Rakkauteen. Tämä saattaa aiheuttaa sotatoimia ja hyökkäystä meitä kohtaan, mutta me emme tuhoudu, olemme ainoastaan huolissamme ihmisten riitaisuudesta ja kahtiajakatuneisuudesta tilanteessa. Silloin saattaa syntyä tuhoa, jota emme halua aiheuttaa. Mutta aika ei ole aivan vielä käsillä, haluamme teidän kaikkien avautuvan ymmärtämään tulevan ajan tapahtumia ja valmistautumaan siihen. Olemme lupautuneet auttamaan ihmiskuntaa ja Maa-planeettaa. Jos ihminen jatkaa toimiaa ilman että siihen puututaan niin kaikki, niin ihmiskunta kuin Maa-planeetta on tuhoutumassa. Lukemattomat ihmiset pyytävät apuamme ja tämä sallii meidän puuttumisen tilanteeseen.
Jos kaikki tietoiset ihmiset koottaisiin yhteen, he pystyisivät avaamaan muiden ihmisten tietoisuutta voimallisesti, mutta he ovat levittäytyneet ympäri maailmaa ja emme ole saaneet luotua yhteistyötä niin voimallisesti kuin haluamme. Mutta voit laittaa liikkeelle pyyntöjä avautumisesta ja yhdistymisestä. Emme voi kyllin korostaa kuinka merkityksellistä on nyt avautua ja jättää ihmisyys toissijaiseksi. Mitä enemmän saat ihmisiä mukaan niin sitä useampi tuntee myös muualla maailmassa ihmisiä ja he sitten taas uusia. Yhdistäkää voimanne ja kertokaa tästä tilanteesta kaikille. Luokaa yhteisiä kanavia joissa välitätte tietoa ja olette aktiivisesti yhteydessä toisiinne. Jatka ylempien chakrojen avautumisharjoituksia, niitä todella tarvitaan nyt. Me ohjeistamme sinua jatkuvasti.
Nyt on aika ymmärtää, että mikään ei pysäytä ihmisen luomaa kehitystä tuhoon, vaan on tapahduttava eri taajuudesta tulevia muutoksia, jotta tilanne saadaan pelastetuksi.
Kuljeta ihmisille ymmärrystä siitä, että ihmisyys on vain hetkellinen tila, jota olette nyt kokemassa ja todellisuus on aivan toinen. Tuo meitä koettavaksi ihmisille niin he saavat kokemuksen omakohtaisesti ja se auttaa heidän sydämiään avautumaan.
Olen viivyttänyt tämän toteuttamista. Ei ole helppoa jakaa tietoa, joka on itsellekin ihmeellistä vaikkakin tuttua ja tiedän, että se on totta. On ihana jakaa Valosta tulevaa Rakkautta kaikille itsen kautta, mutta tämä uusi aika jota jo elämme tuo isoja muutoksia, vanhan on poistuttava, jotta uutta voi tulla esiin. Jeesus on peräänantamaton ja muistuttaa minua päivittäin tämän toteuttamisesta. Eli siitä, että järjestän tilaisuuden, jossa annan hänen puhua kauttani teille. Teen sen pian.
Rakkaudella Susan

Loreton Santa Casa